Soutamassa.jpg

Keskustalla on yhdessä tekemisestä yli satavuotinen perinne.

Tutkimustenkin mukaan suurin osa meistä suomalaisista sijoittuu arvoiltaan ja mielipiteitään poliittiseen keskustaan. Me keskustalaisesti ajattelevat suomalaiset emme jätä kaveria pulaan ja pidämme kaikista huolta. Me teemme tunnollisesti työmme ja toivomme, että meitä kohdellaan reilusti työpaikalla. Me ajattelemme, että Suomea voidaan rakentaa vain työnteolla ja yrittämisellä.
 
Me välitämme ympäristöstä, kannatamme valinnanvapautta asumiseen ja lastenhoitoon ja haluamme kotimaassa kasvatettua turvallista ruokaa. Me edellytämme vakaata ja luotettavaa otetta niiltä, jotka vastaavat Suomen sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Haluamme, että asiat hoidetaan ylipäätään hyvin ilman turhaa kiihkoilua. 
 
Keskustalaisen ajattelun perustana oleva vastuullinen vapaus on syvästi inhimillinen arvopohja, jolle tulevaisuus rakennetaan. Käytännössä se tarkoittaa, että yhteiskuntaa ei tarvitse huutaa apuun joka käänteessä. Keskustalainen ajattelu rakentuu voimakkaasti myönteisen yhteisöllisyyden varaan. Se luo turvallisuutta ja kunnioittaa ihmisen omia valintoja. Keskusta ei ole minä tai me, vaan minä ja me. Tässä ajattelussa Suomen Keskustalla on jo yli sadan vuoden perinne.

Keskusta on suuri suomalainen puolue ja 160 000 jäsenen kansanliike. Me emme kopioi politiikkaamme oppeja viime vuosikymmeniltä vaan rakennamme suomalaisille parempaa tulevaisuutta 2010-luvun eväillä. Tämä maa rakennetaan yhdessä.

Tästä osiosta löydät tietoa Keskustasta ja sen toiminnasta.

Ennakkoilmoitus presidenttiehdokas Paavo Väyrysen vaalirahoituksesta 19.1.2012
Keskusta on tänään torstaina 19.1.2012 jättänyt Valtiontalouden tarkastusvirastolle ennakkoilmoituksen presidenttiehdokas Paavo Väyrysen vaalirahoituksesta.
Koko Suomi on juhlan arvoinen – presidenttiehdokas Paavo Väyrysen maakunnalliset vaalijuhlat alkavat 30.12.2011
Presidenttiehdokas Paavo Väyrysen maakunnalliset suuret vaalijuhlat alkavat uudenvuodenpäivänä 1.1.2012. Vaalijuhlien teemana on: Koko Suomi on juhlan arvoinen. Teemalla viestitään, että valittavan presidentin on oltava koko Suomen ja koko kansan presidentti.
Presidenttiehdokas Paavo Väyrysen vaalikampanja tiivistyy 7.12.2011
Väyrysellä on ehdokkaista ainoana todellista uskottavuutta olla koko Suomen presidentti. Hän on käynyt lähes jokaisessa Suomen kunnassa ja on koko poliittisen uransa puolustanut koko maan tasapainoista kehittämistä. Väyrynen on aina puolustanut pienituloisia ja vähävaraisia ihmisiä. Hän on vaihtoehto keskittävälle ja eriarvoistavalle politiikalle. Väyrynen on niiden suomalaisten ehdokas, jotka haluavat puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja sotilaallista liittoutumattomuutta. Hän on vaihtoehto Nato-hivuttajille ja eurooppalaisen liittovaltion ajajille.
Keskustan puoluevaltuuston syyskokouksen kannanotto 2011 27.11.2011
Keskustan puoluevaltuuston syyskokous otti kantaa keskittämistä ja maan kahtiajakoa vastaan.
Vuonna 2012 vietetään Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlavuotta 21.11.2011
Maalaisliitto-Keskustan aatteellisen perustajan ja oppi-isän Santeri Alkion syntymästä tulee 17.6.2012 kuluneeksi 150 vuotta.
Keskusta nimeää ehdokkaansa koko Suomen presidentiksi 26.10.2011
Keskustan ylimääräinen puoluekokous Keskustan presidenttiehdokkaan asettamiseksi järjestetään lauantaina 29.10.2011 klo 13 alkaen Helsingissä. Kokouspaikka on Helsingin Jäähalli (Nordenskiöldinkatu 11 – 13). Kokouksen jälkeen suunnataan risteilylle Helsingistä Tallinnaan.
Puoluehallitus esittää Paavo Väyrystä Keskustan presidenttiehdokkaaksi 9.9.2011
Keskustan puoluehallitus esittää kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen asettamista Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Puheenjohtaja Mari Kiviniemen mukaan Keskusta tekee tosissaan töitä puoluekokouksen valitseman ehdokkaan eteen
Keskusta hakee hallintopäällikköä 18.8.2011
Keskustan puoluetoimistossa on haettavana hallintopäällikön tehtävä. Tehtävää tällä hetkellä hoitava Tuomas Anttila palaa aiemman työnantajansa Ernst & Youngin palvelukseen syyskuun alusta lukien.
Uudistetaan Keskustaa yhdessä 22.6.2011
Keskustan puoluejohto on valmistellut Keskustan työkirjan, joka on tarkoitettu avuksi ja yhteiseksi tien viitoittajaksi huomisen Keskustan rakentamiselle.
Keskustanaiset kokoontuvat Mikkeliin 18. – 19. kesäkuuta 9.6.2011
Keskustanaisten edustajakokous järjestetään Mikkelissä 18. – 19.6.2011. Kokouksessa valitaan Keskustanaisten uusi puheenjohtaja.


Keskusta
on Facebook

Keskusta on vaihtoehto

Keskusta ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa.

Pinnalla nyt

Vastaa kuntavaali- ja politiikkakyselyyn

Tutustu Keskustan vaihtoehtobudjettiin

Tutustu Keskustan työkirjaan

Verkostoidu netissä

Spotify tunnus.jpg

 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö