Kuunteleeko Kokoomus?

2.2.2012 16:27:16

Kataisen sinipunahallitus aloittaa vajaan kahden viikon kuluttua 14.2. Joensuusta kuntauudistuksensa aluekierroksen. Yhteensä 18 tilaisuuden sarja päättyy 21.3. Helsinkiin.

Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan ”tilaisuuksien tavoitteena on saada aikaan vahva vuorovaikutus valtion ja kuntien välillä, kerätä palautetta rakennetyöryhmän selvityksestä ja vastata kuntauudistusta koskeviin kysymyksiin.” Tilaisuuksiin kutsutaan kuntien edustajien lisäksi mm. edustajat erilaisista kuntayhtymistä ja alueiden viranomaisilta.

On tietysti hyvä, että kuntia kuullaan. Mutta mitä virkaa kuulemisella on, kun pääministeri ja kuntaministeri ovat jo ilmoittaneet, että vaalikauden lopulla Suomessa on noin sata kuntaa. Jokainen ymmärtää, että tämä ei onnistu ilman kuntien pakkoliitoksia. Yli 200 nykyisen kunnan edustajat voivat siis lähinnä kertoa toiveensa, mihin ilmansuuntaan he haluaisivat oman kuntansa liitettävän. Se yhteistyöstä kuntien päättäjien kanssa.

Aluekierroksen tilaisuudet järjestetään kahta lukuun ottamatta maakuntien keskuskaupungeissa. Jos hallitus haluaisi oikeasti kuunnella kuntia, se järjestäisi 18 tilaisuuden sijaan 336 tilaisuutta jokaisessa Suomen kunnassa. Se koko Suomesta huolehtimisesta.

Kolmanneksi, milloin hallitus ajatteli kuulla kuntalaisia, joiden elämään ja arjen sujuvuuteen kuntauudistus eniten vaikuttaisi? Aluekierroksen tilaisuuksiin on kutsuttu vain virallisten tahojen edustajat. Nyt ei tiedetä, pääsevätkö suomalaiset edes kuntavaaleissa ottamaan kantaa hallituksen esitykseen. Se kansanvallasta.

Suomessa on ollut tapana, että merkittävistä yhteiskunnallisista uudistuksista käydään laaja keskustelu, johon myös kansalaiset ja oppositio pääsevät osallistumaan.

Kataisen hallituksen toimintaa on alusta saakka leimannut Helsingistä käsin käskyttäminen ja haluttomuus käydä keskustelua. Hallitus on lähtenyt lumedemokratian tielle, jossa voi tulla se kuuluisa karhu vastaan.

Kuntauudistusta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn välittämättä niin kansan, kuntien päättäjien kuin asiantuntijoiden mielipiteistä. Tuoreiden kyselyjen mukaan suurkuntien muodostaminen koko maahan ei vastaa kansan enemmistön tahtoa.

Näin Kokoomus siis kuuntelee.

Oppositiosta käsin voin antaa ilmaisen vinkin korvapuoluetta edustaville pääministerille ja kuntaministerille: kuunnellakseen suomalaisia on hyvä tavata suomalaisia.

Keskusta hakee omalle vaihtoehdolleen tuen kunta kunnalta.

Jatkamme taistelua hallituksen järjetöntä keskittämisvimmaa vastaan samalla otteella kuin presidenttiehdokkaamme Paavo Väyrynen kävi omaa vaalikampanjaansa. Väyrynen kävi kampanjan aikana lähes jokaisessa kunnassa ja tapasi suomalaisia enemmän kuin muut ehdokkaat yhteensä.

Pakotamme hallituksen keskusteluun eduskunnassa. Keskusta tekee välikysymyksen, kun hallitus ei näytä perääntyvän suurkunnistaan.

Siis perästä kuuluu.

Mari Kiviniemi, Keskustan puheenjohtaja

Keskusta on vaihtoehto

Keskusta ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa.

Pinnalla nyt

Vastaa kuntavaali- ja politiikkakyselyyn

Tutustu Keskustan vaihtoehtobudjettiin

Tutustu Keskustan työkirjaan

Verkostoidu netissä

Spotify tunnus.jpg

 

Keskusta TV

 

Keskustayhteisö